Kennel Marmatin
Uutisia
 
 
27.7.2009 unikeonpäivä

Lyylin lämmöt laski alle 37 asteen ensimmäisen kerran jo sunnuntaina.Maanantai aamuna soittelin sitten "luottoeläinlääkärillemme" Sami Savolaiselle.Synnytystä yritettiin käynnistää oksitosinilla mutta yrityksistä huolimatta mitään ei tapahtunut ja päädyttiin keisarinleikkaukseen.Pian meillä olikin kopassa kuusi tuhisevaa pientä piikelin alkua. Lyyli oli hieman hämmästynyt herätessään nukutuksesta kun vieressä köllisteli pentuja. Kotiin päästyämme Lyyliä avustettiin imetyksen alkuun ja oksitosinilla saatiin maidon tulo vauhtiin. Tänään tiistaina meillä voidaan erittäin hyvin. Lyyli hoitaa pentuja, pennut syövät  ja nukkuvat.


12.4.2009 Kohti kevättä


Kohti kevättä mennään kovaa vauhtia ja Lyylin juoksuja odotetaan. Kubikin kanssa olemme kulkeneet näyttelyissä ja Kubik onkin menestynyt todella hyvin myös ryhmäkilpailuissa.

 

Lainakoira "Kubik" saapui meille Suomeen 13.11.2008 Puolasta


Kubik on kotiutunut meille todella hyvin ja on osoittautunut ihanaksi herrasmieheksi ;)
Omat narttumme ovat sopeutuneet yhteiselämään uroskoiran kanssa uskomattoman hyvin,
alun epäluuloisuuden jälkeen meillä painitaan niinkuin vanhat toverit!
Kubikia tullaan käyttämään myös näyttelyissä , odotamme innolla kuinka hän täällä pärjää...




Kubik joulukuussa 2008

06.11.2008
Julkaistiin Kennel Marmatin uudet kotisivut. Sivujen teossa olivat mukana Marja ja Matti Pinola sekä
Pekka Luukkonen ammatillisena apuna Markkinatorin Mainostoimistosta. Sivut on tehty Saittimasiinan avulla.
Mikäli vastaavat sivut kiinnostavat, voit ottaa Pekkaan yhteyttä puh. 045 114 5702 tai www.markkinatori.fi
-sivujen kautta. Markkinatorilla voi myös ilmoittaa ilmaiseksi - myydä ja ostaa mitä vain.
 

Me kerromme uutisia tarvittaessa ;)

Etusivu
Kennel
Koirat
Pentuja
Näyttelyt
Rotumääritelmä
Kuvagalleria
Linkkejä
Beaglekasvattajat
Blogi
Uutisia
Vieraskirja
Yhteystiedot